Samassa veneessä

Kaikissa Euroopan sosiaalirahaston tukemissa hankkeissa tulee suunnittelussa, toiminnassa ja raportoinnissa ottaa huomioon horisontaaliset periaatteet, jotka tiivistyvät kolmeen osaan; sukupuolten tasa-arvoon, ihmisten yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen sekä kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan. Asiantuntija Johanna Sova käsittelee tässä artikkelissa tasa-arvon ja syrjinnänvastaisuuden toteutumista Venda-hankkeen käytännöissä.

Horisontaalisten periaatteiden perusta on kirjattu EU:n rahastojen toimintaa ohjaavaan yleisasetukseen, joka velvoittaa jäsenvaltioita varmistamaan, että sukupuolinäkökulma ja syrjinnän vastaisuus sekä kestävän kehityksen periaatteet paitsi huomioidaan, niitä edistetään toteutettavissa ohjelmissa. 

Venda-hankkeessa on toteutettu purjehdus- ja seikkailutoimintaa haastavissa elämäntilanteissa oleville nuorille aikuisille vuodesta 2021 vuoteen 2023. Yhteisen ryhmätoiminnan lisäksi osallistujille on tarjottu yksilöllistä tukea. Toiminnassa on noudatettu myös kestävän kehityksen periaatteita, mikä on näkynyt esimerkiksi julkisen liikenteen suosimisena, muovin käytön minimoimisena retkitoiminnassa, kierrätyksessä Helenalla ja Itämeren suojeluun tutustumisena purjehduksella. Luonnon kokemusta kohdatuksi tulemisesta voimme vain arvailla, hankkeeseen osallistuneita ihmisiä sen sijaan on mahdollista kuulla. Tätä artikkelia varten olenkin haastatellut Vendan työntekijöitä ja osallistujia.

Meri kuuluu kaikille

Aluksi muutama sana itse purjehduksen tasa-arvosta. Venda-hankkeen projektipäällikkö Juho Peltonen on pitkän linjan purjehtija ja purjehduskouluttaja. Hän on vetänyt purjehduskoulutuksia sekaryhmille, naisryhmille, senioreille, alakoululaisille ja erityistä tukea tarvitseville nuorille. Peltonen kertoo havainneensa lajin harrastajakirjon laajentuneen viimeisten vuosikymmenten aikana:

- Ainahan purjehdus on houkutellut kirjavia persoonia, mutta junnuvuosinani 1980-luvulla sain miltei allergisia reaktioita tietynlaisesta herrakerhokulttuurista. Mielikuvani on vähän karikatyyrinen, mutta siinä ukko ajoi veneen kipparinlakki päässä laituriin, rouvan tehtävä oli ripustaa fendareita ja huitoa keksin kanssa keulassa ja ottaa huudot vastaan.

Peltosen mukaan lajissa puhaltavat uudet tuulet, ja roolitus veneissä on muuttunut aidosti osaamisperusteiseksi. Aktiiviset naispurjehtijat näkyvät kaikessa veneilyviestinnässä. Hän pitää ilmiötä tärkeänä, mutta toteaa samalla, että meri kuuluu kaikille:

- Naispurjehdus on upea piristysruiske lajille, mutta tärkeintä siinä on mielestäni viesti siitä, etteivät sukupuoleen tai suuntautumisiin liittyvät kysymykset ole oikeastaan relevantteja. Kun jengi on samassa veneessä, merkitystä asenteella, osaamisella ja persoonalla. Minusta tämä alkaa olla lajin perusasetus.

Juho Peltonen myös huomauttaa, että vaikka huvipurjehdus on ollut perinteisesti elitistinen ja miesvaltainen harrastus, merenkulun historia on paljon monimuotoisempi, ajatellen esimerkiksi elämää saaristossa, perinteisiä elinkeinoja ja venettä koko perheen työkaluna.

Merivalmennus kasvun ja tasa-arvon ajurina

Sittemmin veneestä on tehty merivalmennusten (Sail training)  väline. Suomessa menetelmää on soveltanut 70-luvulta lähtien Suomen purjelaivasäätiö (STAF). Merivalmennukset  ovat opettavaista toimintaa, jossa osallistujan henkilökohtainen ja sosiaalinen kehitys ovat keskiössä. STAF on toteuttanut merivalmennuksia vuosien varrella useiden eri kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Vendaa edeltänyt STAF:n ja Y-Säätiön toteuttama Meriheimo-hanke (2018-2020) tarjosi merivalmennuksiin perustuvaa tukea itsenäistymis- ja nivelvaiheessa oleville nuorille aikuisille. Stafin nuorisotoiminnan periaatteissa näkyy merellinen tasa-arvo: purjehduskokemusten tarjoaminen kaikille taustaan katsomatta.

Sosiaalialan hanketyö rakentuu jo lähtökohtaisesti tasa-arvon ja syrjimättömyyden arvojen varaan. Valo-Valmennusyhdistys perustaa toimintansa inhimillisyyteen ja ihmisen omaan tahtoon, Y-säätiö lupaa yhdenvertaista kohtelua kaikille. Miten arvot saadaan näkymään käytännössä? 

Pelkästään jo sukupuolen kysymys on osoittautunut ajassamme niin moniulotteiseksi, että sukupuolinäkökulman integroiminen kaikkeen toimintaa voi ajoittain näyttäytyä mahdottomanakin haasteena. Kenelle kohdennamme toimintaa, miten ja miksi? Miten määrittelemme kohderyhmän ja viestimme niin, että kohderyhmä tunnistaa itsensä ja tulee mukaan toimintaan? Tunnemmeko kohderyhmän? Alkuasetelmassa, hanketta valmisteltaessa, on jo oltava tietoinen monista syrjintää ja eriarvoisuutta tuottavista rakenteista, mutta samalla jätettävä avoimeksi kysymys, millaisia positioita ne ovat voineet tuottaa.

Tutustumista ja yhteisiä pelisääntöjä

Venda-hankkeessa tarjottiin ryhmämuotoista purjehdus- ja seikkailutoimintaa sekä yksilöllistä ohjausta haastavissa elämäntilanteissa oleville nuorille aikuisille. Osallistujia tavoiteltiin sidosryhmien ja yhteistyötahojen kautta mainostaen. Päästäkseen mukaan täytyi jättää hakemus, jonka jälkeen hakijat haastateltiin. Moni osallistuja on kuvannut hakemuksen jättämistä merkityksellisenä kokemuksena, ikään kuin heräävän toivon hetkenä. Ennen purjehtimaan pääsyä järjestettiin kolme ennakkotapaamista, joilla osallistujia valmisteltiin ja ryhmäytettiin purjehduksia varten.

Kysyin ensimmäisten tapaamisten sisällöistä Risto Saarelalta, joka toimi Vendassa Y-säätiön projektikoordinaattorina. Saarela kertoi tavoitteena olleen auttaa osallistujia tutustumaan toisiinsa sekä luomaan pelisäännöt yhteiselle toiminnalle. Ensimmäisellä tapaamisella esimerkiksi tietoisesti rakennettiin ilmapiiriä ja kerrottiin osallistujien mahdollisuudesta itse vaikuttaa siihen. Lisäksi tehtiin tutustumisleikkejä, opeteltiin purjehduksella tarvittavia solmuja ja syötiin yhdessä nuotiolla. 

Toisella tapaamisella osallistujat jaettiin tulevia purjehduksia varten vahtiryhmiin, joissa he tulisivat Helenalla toimimaan. Osallistujat ohjattiin laatimaan ryhmälleen säännöt, jotka allekirjoitettiin yhdessä. Lisäksi keskusteltiin, mitä säännöt tarkoittavat käytännössä ja millaista käyttäytymistä ne tarkoittavat eri tilanteissa purjehtimassa. Purjehduksilla säännöt laitettiin näkyville aluksella.

Hyvä ryhmähenki, kuuluu kesällä 2022 Vendaan osallistuneen kahden nuoren, iältään 21 ja 23, vastaus kysymykseen, miten tasa-arvo ja syrjinnänvastaisuus näkyivät heille toiminnassa. Toinen kuvaa Vendan olleen täysin tasa-arvoista, kuuluin porukkaan, en kokenut mitään syrjintää. Toinen jatkaa ryhmähengen olleen hyvällä tavalla intensiivinen. Toiminta oli osallistavaa, mutta ei pakottavaa, sen sijaan kannustusta sai paljon. Transtaustan vuoksi osallistuminen Vendaan jännitti etukäteen, sillä hän mietti, miten sukupuoli otettaisiin vastaan. Kukaan ei kommentoinut mitään. Ryhmäytymisellä luotiin ilmapiiri, jossa jokainen sai olla mitä ja miten halusi. Sukupuolella ei ollut merkitystä. Ennakkotapaamisella oli kerrottu, että täällä ei syrjitä ketään, se sanottiin ääneen ja se oli syy, miksi halusin tulla. He molemmat myös kuvasivat tilanteita, miten olivat nähneet jotakin toista osallistujaa kohdeltavan toiminnassa. Heidän mielestään jokainen sai osallistua omalla panoksellaan, itselleen sopivasti ja jos oma vointi ei sallinut täyttä osallistumista, se hyväksyttiin.

Kumpikin piti erityisen tärkeänä sitä, ettei veneessä jaoteltu ihmisiä nukkumistiloihin sukupuolittamalla vaan vahtiryhmä yöpyi yhdessä. Ylipäätään he kaipaisivat yhteiskuntaan tiloja, joissa ihmisiä ei jaoteltaisi sukupuolioletusten mukaan sillä sukupuoli ei kerro ihmisen persoonasta mitään ja on hämmentävää, kun toimintaan ei saa suuntautua oman kiinnostuksen mukaan vaan oletettu sukupuoli asetetaan määrääväksi tekijäksi. Muutos vaikuttaa tapahtuvan hitaasti, esimerkiksi koulussa erilaisuutta on tunnistettu heikosti.

Ulkonäköoletukset johtaa harhaan… kaikkiin ihmisiin pitäisi tutustua vaikka vaikuttaisi epämiellyttävältä ulkonäön perusteella. On tärkeää, että oltaisiin aidosti läsnä eikä oletettaisi ihmisistä mitään.

Jos he saisivat toteuttaa jonkin konkreettisen tasa-arvoa ja syrjinnänvastaisuutta edistävän toimenpiteen yhteiskunnassa, he muuttaisivat sukupuolittavia käytäntöjä julkisissa tiloissa. Tällä hetkellä toinen heistä on estynyt käymästä uimassa, sillä hänen kehonsa ei vastaa normin olettamaa tapaa ilmentää sukupuolta. Kuinka usein huomaamme ajatella, että rakentamillamme kategorioilla ja niitä ylläpitävillä mielikuvilla todella on toisia ihmisiä estäviä ja rajaavia vaikutuksia? Seuraavalla kerralla uimassa, kun vesi saavuttaa ihon, voit hetkeksi pysähtyä ajattelemaan, kuka ei varoessaan katsettasi ole paikalla kokemassa samaa. Asiassa on onneksi viime vuosina otettu edistysaskelia ja esimerkiksi Helsingistä jo löytyy uimapaikkoja, joissa sukupuolten moninaisuus on huomioitu ja turvallista tilaa on luotu asiakkaita kuunnellen.

Luovimista arvojen ristiaallokossa

Siinä missä näille kahdelle osallistujalle vahtiryhmänä yöpyminen aluksella tuntui sopivalta, islaminuskoinen osallistuja kertoi haastattelussa toisenlaisesta kokemuksesta. Hänelle sekaryhmänä eli miehen kanssa samassa tilassa nukkuminen oli vaikea tekijä. Se oli outoa, mua ahdisti se tosi paljon, kun se kerrottiin. Hän ei kuitenkaan halunnut vetää huomiota itseensä, nieli tunteensa ja yöpyi sovitulla tavalla.

Olisi kuitenkin hyvä ymmärtää, millainen ja kuinka syvä kokemus tällainen omien arvojen ja tapojen vastainen menettely on. Hänelle on pienestä lapsesta saakka opetettu ja toimintatavoilla näytetty, että tytöt ja pojat, edes sisarukset, eivät nuku samassa tilassa. Hän oli jo arvioinut Vendan toiminnan itselleen sopivaksi ja päättänyt olla mukana, mutta lisäksi että edessä olisi paljon uutta ja jännittävää, edessä oli kielletty kokemus. Samalla kuitenkin asian tavallisuus muille oli tekijä, joka mahdollisti yöpymisen yhdessä. Siihen ei liittynyt mitään. Osallistuja kuvasi, ettei hän mitenkään voisi toimia samoin muiden muslimien kanssa. Nyt hän kuitenkin pääsi yli ahdistuksestaan ja toimi kuten odotettiin eikä kokemus ollutkaan kummoinen. Kuitenkaan, en mä vois ikinä kertoa muille, että mä oon tehnyt niin. Samalla hän oli kuitenkin ajatteli, ettei jättäisi Vendaa väliin vaikka voisi valita uudelleen.

Kokemus herättää ajattelemaan, että ehkä useammin kuin on kyse kulttuurissa ja uskonnossa ilmenevien sääntöjen sisällöistä, on kyse säännöistä itsestään. Ne luovat turvaa ja varmuutta. Toisaalta niiden vastinparina on tunteita kuten pelkoa ja häpeää, joita rikkomuksista seuraa. Sukupuoleen kohdistuvat oletukset ja toiminnan rajoitukset eivät tietenkään noudata sukupuolten tasa-arvoa vaan tuottavat syrjiviä rakenteita.

 Kuitenkin dialogia vastakkaistenkin arvojen kanssa on käytävä, jos halutaan ehkäistä syrjinnän kertaantumista. Asiaa voi tarkastella niinkin, että myös ympäristössä, jossa osallistuja kokee olonsa hyväksi ja näkee itsellään mahdollisuuksia vaikuttaa, kahden kulttuurin ja erilaisten arvojen vedossa luoviminen on yhä haastavaa. Toisaalta kokemus kummastakin auttaa tekemään itselle sopivia valintoja. Ja valinnat puolestaan ovat osoitus rohkeudesta ja kasvavasta itsetuntemuksesta.

Olettaminen on ongelmallista

Eri osallistujien vastakkaiset kokemukset ovat tasa-arvon ja syrjinnänvastaisuuden toteutumista ajatellen kiinnostavia. Venda toivotti kaikki tervetulleeksi ja syrjimättömyys tuotiin esiin jo ennakkotapaamisilla. Tämä oli tekijä, joka houkutti osallistujia mukaan. Ryhmät veneellä toimimista varten muodostettiin jo ennakkoon eikä niissä tehty sukupuoliperustaista erottelua, koska sille ei ollut syytä tai tarvetta. Osattiinko kuitenkaan huomioida, että juuri tämä seikka voisi jättää osallistujia ulos? Tai aiheuttaa kokemuksen, joka täytyy salata ja peitellä omalta yhteisöltä? Siinä missä toiselle sukupuolten erottelemattomuus mahdollisti osallistumisen ja vahvisti turvallisuudentunnetta, toinen oli heikoilla jäillä. Tehtiin niin tai näin, selvää on, että sukupuolisuus on merkityksellinen asia ja edellyttää erityistä tarkastelua.

Ihmisten keskinäinen toiminta sisältää käytännössä aina jonkin samanlaisuuden oletuksen. Jotta voimme toimia yhdessä, meidän on löydettävä jotakin yhteistä. Kuitenkin yhtä paljon tai jopa enemmän havainnoimme eroavaisuuksia, ollen taipuvaisia näkemään niitä tekijöissä, jotka mahdollisuuden saatuaan voivatkin osoittautua samanlaisuudeksi. Joskus taas eroa ei voi päällepäin havaita, mutta se onkin yllättävän merkitsevä, jopa hallitseva. Näin käy erikoisesti usein juuri silloin kun oletamme, ettei eroa ole. Kuten osallistujatkin sanoivat, olettaminen on ongelmallista.

Vastaavasti tasa-arvo mielletään usein toteutuneeksi, jos koetaan, että ihmiset on onnistuttu asettamaan samalle viivalle keskenään. Kuitenkaan saman mahdollisuuden tarjoaminen kaikille ei automaattisesti tarkoita tasa-arvon, saati syrjimättömyyden toteutumista. Ennakkoluulot ja niihin kytkeytyvät mielikuvat voivat estää tavoittamasta toisen kokemusta tai tarvetta silloinkin, kun toiminnan ei ole tarkoitus olla syrjivää/syrjäyttävää. Ilman mielikuvia operoiminen on mahdotonta, mutta niiden jatkuva tarkistaminen syrjinnän vastaista työtä tehtäessä on välttämätöntä tavoitteen toteutumiseksi.

EU:n yleisasetuksessa puhutaan tarpeiden ja haavoittuvuuksien huomioimisesta sukupuolten tasa-arvoa edistävässä, kaiken syrjinnän vastaisessa työssä. Vendassa on tuotu ihmisiä samaan veneeseen kokemaan yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta käyden jatkuvaa vuoropuhelua samanlaisuuden ja erilaisuuden välillä. Luomalla yhteiset säännöt ja avoin ilmapiiri on rakennettu turvallinen tila, jossa osallistuja on pystynyt tuomaan itseään näkyväksi sellaisena kuin haluaa. Kun toiminnassa on keskitytty yhdessä tekemiseen, erilaiset vahvuudet ovat saaneet tilaisuuden tulla esiin. Vendan voidaan ajatella tuottaneen kokemusten tasa-arvoa, mahdollisuutta katsoa toisia ja itseä uusin silmin.

Purjehdus kuuluu kaikille

Suomen Purjelaivasäätiön Venda-projektikoordinaattori Heini Kaasalainen kertoo artikkelissaan, miten meriseikkailu yhdistää ihmisiä ja miten kokemukset aalloilla saattavat näyttää koko elämälle uuden suunnan. 

Istun Helenan kannella eräässä Kemiönsaaren lähistöllä olevan saaren rannassa. Olen mukana Vendapurjehduksella auttamassa ohjaajia ja vapaaehtoisia käytännön toteutuksessa ja tutustumassa Vendan nuoriin. Aurinko paistaa, suojaisassa lahdessa vesi on tyyntä ja kirkasta. Hylje nousee välillä pintaan tarkkailemaan meitä tunkeilijoita, lienemme hänen reviirillään. Pian teemme tutkimusmatkan saareen, lähellä on kuulemma hiidenkirnu aivan vedenrajassa. Sitten kenties pulahdus uimaan, illallinen, ja valmistautuminen seuraavaan purjehduspäivään. Ympärillä on hyvin hiljaista ja muita veneitä ei enää näin syyskuussa juuri näy.

Vesillä liikkumiseen, etenkin purjehdukseen, liitetään usein mielikuvia riskeistä ja epämukavuudesta, vaikeuksista ja hitaudesta. Ajatellaan helposti, että pitäisi osata paljon ennen kuin voi uskaltautua vesille, omistaa vene tai tuntea joku, jolla on vene ja joka suostuu vielä ottamaan kokemattoman mukaan purjehdukselle. Kaikilla tuota mahdollisuutta ei suinkaan ole ja koko purjehdus voi tuntua aloittelijalle kaukaiselta haaveelta ilman omaa osaamista tai kontakteja. Siksi ehkä täysin kokemattomien nuorten vieminen moneksi päiviksi vesille voi äkkiseltään tuntua varsin radikaalilta menetelmältä. Vielä ihmeellisempää asiasta tekee se, että purjehdustoimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin.

Ikimuistoisimmat kokemukset purjehduksilla syntyvät varsin arkisista tilanteista. Joskus aallokossa lettutaikinat lentävät päin seiniä, joku unohtuu nukkumaan vaikka vahtivuoro kannella alkaisi. Piristykseen riittää vahtikaverin tuomat aamukahvit auringon noustessa kannella, kun uni jo valvotun yön jälkeen painaa. Pienissä yksityiskohdissa piilee koko homman nerous: purjealuksessa eletään samaa arkea, kaikkia tarvitaan, jotta arki pyörii, alus ei liiku, ellei sitä joku liikuta. On tukeuduttava muihin ja tuettava muita, jotta päästään yhteiseen maaliin. Eri ikäisten ja -taustaisten ihmisten kanssa muutamankin päivän purjehdus on opettavaista ihan kaikille: niin nuorille, ohjaajille kuin vapaaehtoiselle päällystöllekin. Tittelit unohtuvat pian, ja kohdataan niiden sijaan ihmisiä: koiravahdissa klo 00-04, ennen aamukahvia, väsyneinä, innostuneina, heikkoina hetkinä, saunan lauteilla. Tutustutaan ja jaetaan nämä ikimuistoiset, arkiset hetket yhdessä.

Suomen Purjelaivasäätiön tehtävänä on antaa ihmisille ikään ja taustaan katsomatta mahdollisuus päästä vesille, tutustumaan merelliseen elämäntapaan ja merimieskulttuuriin, purjehdukseen ja ennen kaikkea itseensä. Joillekin purjehdusseikkailu on kerran elämässä -kokemus, joillakin herää kiinnostus purjehdukseen harrastusmielessä, useat löytävät elinikäisiä ystäviä. Eräät innostuvat siinä määrin, että hakeutuvat merenkulkualan opintoihin.

Totean jälleen tälläkin purjehduksella, että ne elämän vendat piilevät jaetuissa, hyväksyvissä, yhteisissä hetkissä, jotka muuttavat arkiset toimet seikkailuksi - joskus koko elämän mittakaavassa.

Heini Kaasalainen,

Suomen Purjelaivasäätiön Venda-projektikoordinaattori

Kuvaterveisiä Turun-reissulta